Thursday, September 4, 2014

Say hello to Pumba

Pumba on tämä mystinen kanivauva josta olen aiemmin maininnut! Ikää hänellä on noin viisi kuukautta, ja on oleillut ennen meitä jonkin aikaa mutsin kaverilla, joka sittemmin joutui Pumbasta heinäallergian takia luopumaan. Nimi keksittiin yhdessä pikkuveljen kanssa, edellisillä kun ei muistaakseni sille mitään kunnon nimeä ollut. Pumba on suloinen pieni leijonanharjaskani, joka tosin näyttää ulkoisesti huomattavasti suuremmalta muhkeasta karvapeitteestään johtuen.


Pumba on huomattavasti vilkkaampi kuin yksikään meidän aikaisemmista kaneista, siinä missä Viuhti ei poistu mun huoneessa edes matolta, hyppii Pumba sängylle ja kaikkialle muualle minne pääsee. Mä en myöskään ole ikinä ennen nähnyt yhdenkään meidän kanin nukkuvan kyljellään, kun taas Pumba kävi esimerkiksi äsken tähän mun viereen sängylle nukkumaan silmät kiinni.

Aiemmin päivällä mulla iski lievä paniikki kun saavuin takaisin mun huoneeseen, kania ei nimittäin näkynyt missään. Kävin sängylle istumaan ja huomasin pientä liikettä seinänviereisestä reunasta pehmolelujen alapuolelta. Pumbahan se siellä. Se oli kaivautunut mun lukuisten pehmolelujen alle nukkumaan, aww kuinka suloista. :3


Pumba tykkää kovasti hengailla mun sängyllä, niin kauan kun osaa olla lirauttamatta tänne niin saa mun puolesta olla. Kävin muuten äsken vessassa ja takaisin tullessa ihmettelin kun mun karkkikipon vieressä oli puoliksisyöty karkki. Arvoistus ratkesi kun pupu saapui hetken päästä uudestaan nappaamaan jonkun mun karkeista. :D Tää oli mulle ihan uutta, Viuhti kun tosiaan ei pahemmin kiinnostunut mistään kielletystä. Toki mä nostin karkit turvaan ettei pikkuiselle tule mitään mahavaivoja. Äää en millään viitsis nostaa tota yöksi häkkiin, etenkin kun se just kävi nukkumaan mun viereen. :3

Lopuksi vielä kuvat Viuhtin närkästyneestä ilmeestä sen tuijottaessa valjaissa ulkoilevaa Pumbaa. Viuhtikin muuttaa takaisin mun huoneeseen ulkohäkistä mutta silloin pitää keksiä näille joko ulkoiluvuorot tai rajata oma alue, Viuhti kun tuskin hyväksyy uutta kaveria eikä Pumbaa ole vielä leikattu.


Hahaa mitäs diggaatte tästä blogin uudesta nimestä? Mulla on pyörinyt toi vaihtoehto jo pitkään päässä, koska se näyttää kirjoitettuna esteettisesti kauniilta, sointuu kivasti ja luo sopivasti boheemin vaikutelman. Tykkäsin myös tosta biisistä ja Maija Vilkkumaasta yleisestikin skidinä tosi paljon. Mä en myöskään halunnut englanninkielistä nimeä, niitä on ihan liikaa ja ne hukkuu helposti massaan.

Ja haha, arvatkaa kun olin tiedustellut monelta ihmiseltä oisko tämä nimi hyvä ja kaikilta oli tullut vain hyvää palautetta, niin tottakai eräs miespuolinen frendini sanoi kuinka tosta tulee hänelle mieleen se kuin pildessä olisi hiekkaa. Ilmeisesti hiukset ja kaikki kyseisen sanan synonyymit tarkoittavat jollain miesten kielellä naisten häpykarvoitusta, mutta jos jengin on pakko vääntää väkisin kaikista normaaleista sanoista jotain kaksimielistä (ei sillä etten itse harrastaisi tätä) niin ei ole mun ongelma. :D Sitäpaitsi kelatkaa sitä huomiota kun joku on sillai "ähhähhää hiekkapillu" ja tulee mun blogiin ja tajuaakin kuinka mahtava se on ja jää lukemaan?

Uskon kuitenkin että tuollaiset mielikuvat omaavat ihmiset on vähemmistöä, kaikki muut mun frendeistä liputti edelleenkin tän nimen puolesta tonkin jutun jälkeen. :)

Mutta joo, muokkailen huomenna tota sivupalkin kuvausta, säädän headeria (joka on nyt vähän kökkö) ja vaihdan tän nimen faceen yms yms, nyt koitan mennä nukkumaan ja toivon ettei Pumba valvota mua osoittamalla mieltä häkkiin jouduttuaan!

6 comments :

  1. Voi että mikä pieni otus! Mun miniluppaleijonanharjaskani Omppukin makoili aina kyljellään jeli ihan normi juttu noille karvapalloille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Awww :3 Joo näyttää olevan, meidän muut kanit ei vaan ikinä makoilleet kyljellään joten tuli vähän yllätyksenä. :D

      Delete
  2. uus nimi on kyllä aivan mahtava!! kuulostaa ihanalta, ja sopii tänne hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! Nimen vaihtaminen kesken bloggauksen on jotenkin tosi stressaavaa ja epävarmaa, siksi tosi kiva kuulla että sopii! :)

      Delete
  3. Anonymous6/9/14 18:06

    öä liikaa kaneja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaneja ei voi koskaan olla liikaa. :3

      Delete

Mini Rage Face Vendetta Smiley