Tuesday, June 30, 2015

Pride ja muuta kivaa


Viime viikon loppu oli ihan hullua, olin kokoajan menossa ja kävin kotona vain suihkussa ja nukkumassa. En ehtinyt edes safkata kunnolla, elin lähinnä nuudeleilla ja sipseillä. Ei siinä, mulla oli tosi kivaa ja tykkään kyllä siitä kun on paljon ohjelmaa. Etenkin kesäisin mulla on sellainen fiilis että haluan nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ja tehdä kaikkea hauskaa.

Torstaina kävin heittämässä ja hakemassa parit kirppiskuteet, jonka jälkeen menin kaverille hengaamaan ja kuvailemaan. Siitä sitten saatiin loistoidea mennä keskustaan parille mulle uuteen baariin, The Riffiin. En tiedä oliko se joku paska läppä vai oliko baarimikko tosissaan kun epäili että oltais lainattu peiffit kavereilta, ikinä nimittäin kukaan edes katsonut kauaa mun passia vaikka kuvassa mulla onkin vanha rokkifleda ja ihan erilaiset meikit kuin nykyään. :---DDdd

Perjantaina kun olin saapunut kotiin epäonnistuneen yrityksen jälkeen katsoa toisen kaverin kanssa Cannibal Holocaust (älkää käsittäkö väärin, me oltais haluttu nähdä se mutta tv näköjään ei), ehdin just käydä suihkussa ja pukea kun tarinan kolmas kaveri saapui meille. Laittauduttiin ja lähdettiin joihinkin Nurmijärvipippaloihin, joissa oli tarkoitus ottaa vain pari ja tulla aikaisin meille nukkumaan koska seuraavana päivänä oli Pride. Noh, liian monta kaljaa myöhemmin saavuin aamuviideltä jonkun tutun kyydillä kotiin. Nukuin ehkä reilut kuusi tuntia, kunnes heräsin virkeänä (not) uuteen päivään. Ei muuta kuin hitosti kahvia ja maca-kapseleita naamaan niin johan piristyi.


Selviydyin kuin selviydyinkin keskustaan ihan ajoissa, vaikka olo ei mikään paras ollutkaan. Meillä kesti päästä kavereiden kanssa Kaivariin pieni ikuisuus, kun ensin etsittiin vessaa jonne ei olisi kilometrin mittaista jonoa, ja sen jälkeen Mäkkäriä jossa olisi pöytä vapaana. Inhoan tollasta ihmispaljoutta missä tottumattomat ihmiset ei osaa liikkua ruuhkassa.

Miitattiin Mäkissä mun tuleva kämppis, lähdettiin kaivariin ja etsittiin joku sen porukka jonka viereen käytiin istumaan. Mä olin alkuun kelannut mennä jo kulkueeseen, mutta en millään jaksanut useamman huonosti nukutun yön jälkeen herätä niin aikaisin. Ihan hauskaa olikin vaikka mentiin vain puistoon ja väsymys painoi, mä lähdinkin jo puolenyön jälkeen toiselle kaverille nukkumaan. Pridestä ei tullut otettua juurikaan kuvia, mitä nyt tän mun tulevan kämppiksen kanssa napattiin joku selfie instaan. En siis vielä tiedä millon ollaan muuttamassa, mut mahdollisimman pian. :D




Hei olen Heidi ja laitan hiuksiani

Kuvituksena toimivat torstaina napsitut kuvat, tykkään ihan hitosti tosta paidasta. Olin katsonut sitä menkkahaukan nettikaupassa mutta se myytiin loppuun ennen kuin ehdin ostaa omaani. Teki siksi mieli hihkua riemusta kun löysin sen juhannusalesta, vaikkakin koossa M. Äkkiäkös siitä kavensi ja leikkasi crop topin, joka onkin täydellinen juuri alkaneeseen kesäsäähän.

Mulla on nyt täydellinen kaulakoruyhdistelmä, kun keksin purkaa yhden vanhan ketjukorun. Useampien kaulakorujen pitämisessä ongelmana on aina se, että ketjut on väärän mittaisia eikä niitä saa siksi sopimaan hyvin yhteen. Hetki säätämistä saksien ja korupihtien kanssa ja tadaa - ongelma ratkaistu. Keskimmäinen on vielä säädettävissä ja siihen saa korun vaihdettua jos mieli tekee. Rannekoruja on tullut haalittua eBaysta kiva kasa, sekä sormuksia alennusmyynneistä. Nyt alkaa tuntua että on taas täysi setti kultaisia koruja, ja oikeastaan mulla onkin lähes aina noi samat päällä.


Vaikka viimeyönä tulikin nukuttua komeat 12 tunnin yöunet, painaa viikonlopulta jäänyt väsymys vieläkin. Huomenna töihin mutta herätys vasta semi myöhään, jos sitä ensi yönä sais tän väsymyksen selätettyä ja viimeisetki univelat kuitattua. Hyvää yötä ja kauniita unia. :3

Thursday, June 25, 2015

Rainy days


Eilen töihin kolmeksi saavuttuani kirosin sitä miten olin pukeutunut turhan lämpimästi, ilma kun oli ihanan kesäinen ja aurinko paistoi. Illemmalla kaveria nähdessä taas kirosin sitä, etten ollut ottanut mukaan flanellia ja kaulahuivia. En varmasti ole ainoa joka on tätä mieltä, mutta olisi ihan kiva jos kesäkelit vihdoin saapuisi. Farkuista ja pitkähihaisista ehtii nauttia kaikkina muinakin vuodenaikoina, mut kesävaatteita voi käyttää ehkä pari kuukautta vuodesta.

Mä olen siis tämän ja ensi kuun työkokeilussa Pihlajamäen nuorisopuistossa. Työkokeilu on vähän niin kuin työharjoittelu, mutta työkkärin juttu. Mä olen nauttinut tuolla puistossa olemisesta tosi paljon, päivät kuluu nopeasti ja työkaverit on huippuja. Joku skidi muuten sanoi eilen, että toi mun kristallikaulakoru on ihan kuin siitä Disneyn Atlantis-leffasta. Pitihän sitä googlettaa ja niin näyttäisi olevan, haha muistan miten tykkäsin kovasti itse lapsena samasta leffasta ja pidin niitä kristallikoruja hienoina.

Mä kävin jo heti sunnuntaina aleshoppailemassa Liinan kanssa, mä oon huomannut miten teen aina parhaat alelöydöt Menkkahaukasta (=H&M) niin, ettei muista kaupoista sitten oikein mitään enää mukaan tartukaan haha. Kuvien paidan ja farkut ostin sunnuntaina, tota paitaa katselin joskus talvemmalla mutta päädyin tilaamaan toisen vastaavan. Nyt oli kuitenkin pakko napata tuokin mukaan kun huomasin miten älyttömän mukavaa ja pehmeää materiaalia se on. Farkkuja testasin ihan sattumalta, mutta ne olivatkin just mun kokoa niin pituuden kuin leveydenkin puolesta ja niin mukavat päällä, ettei olisi halunnut ottaa pois. Tätä sattuu ihan todella harvoin mun kohdalla, joten oli aivan pakko kiikuttaa nämä viidentoista euron ihanuudet kassalle. Toki mukaan tarttui muutakin kivaa, mutta niitä näkyy sitten myöhemmin. :)




Mä olen tykästynyt kovasti tohon hassuun kampaukseen, taisin alkuun pitää sitä vaan kotona kun hiukset olivat likaiset tai muuten tiellä, mutta nyt oon välillä laittanut hiukset tuolla lailla ihan vaan huvin vuoksi. Toi on oikeastaan ihan kivan ja hauskan näköistä, en tosin malta odottaa sitäkään kun saan kaikki hiukset ihan kunnon ponnarille.

Malttamattomana kesäsäiden odottelijana oon hankkinut tänäkin vuonna rusketusta purkista. Oon löytänyt ehkä parhaan tuotteen ikinä, Kicksin oman vaahtoitseruskettavan. Aiemmin mulla on ollut käytössä saman merkin voidemainen itseruskettava, mutta tämä vaahto on ehdottomasti parempi. Väri on tosi luonnollinen eikä oranssi, ja kerralla saa ihan kunnon rusketuksen aikaan. Väri myös haalistuu nätisti eikä kuoriudu rumasti kuten monet muut, tasaisesti levittäminen on myös helppoa. Iso plussa myös tummasta karttaväristä, näkee tosi hyvin mihin on levittänyt mutta lähtee heti pesussa. Kesto on myös mun mielestä hyvä, kasvoihin tosin laitan useammin koska väri haalistuu niistä nopeiten. Hintakaan ei kirpaise, taisi muistaakseni olla jotain päälle kympin?

Ohhhoh kello on taas jo vaikka mitä, huomenna onkin koko päiväksi ohjelmaa, nyt hetki Orange Is The New Blackin kolmoskautta ja sitten nukkumaan! :)

Sunday, June 21, 2015

Juhannus


Tänä vuonna juhannus meni kavereiden kanssa, oli kyllä kivaa vaikkei nyt mitään kovin spesiaalia tehtykään. Ilma nyt oli vähän kehno ja vaatekriiseilinkin aika kovasti sen takia, kunnes lopulta päädyin kuvan maksihameeseen. Toi on oikeasti ehkä mun tän hetken lempparivaate, menee niin töissä kuin illanvietossakin. Lisäksi maksihelmojen alle saa kätevästi piilotettua paksut talvilegginssit, niin tarkenee ulkonakin.

Lauantai-iltana mä laitoin kihartimen lämpenemään ajatuksella "jos sitä nyt parit kiharat tekis", mutta kuten näkyy lopputuloksesta tuli hieman kiharampi. :D Ei siinä, kivat noikin oli vaikka ainakin joidenkin kuvien perusteella hieman vanhensivatkin.


Joo hei tiedän että toi kaulakoru on ehkä pahin tyylimoka ikinä kun siinä on yhdistettynä kultaa ja hopeaa, mutta kun
a) käytän kesäisin kultaisia koruja, talvisin hopeisia,
b) en halua luopua tuosta viiden kruunun kolikosta koska mulla on se aina,
niin ajattelin että se näyttäisi paremmalta noin kultaisten korujen keskellä, kuin kokonaan hopeisena. On mullakin ongelmat, mutku. :D

Ei tullut tehtyä juhannustaikoja, mun aivot tuntien oisin kuitenkin nähnyt unta jossa olis seikkailleet ainakin Dean Winchester, Anakin Skywalker ja Nightwing, ja sit olisin aamulla joutunut arvuuttelemaan kuka niistä olis mun tuleva sulho hehehee. Noei, oikeasti olisin kironnut sitä miksen kerrankin voinut nähdä jotain muuta unta joka ei liittyisi mun suosikkisarjoihin tai -leffoihin. Nään niitä nimittäin useasti viikossa ja ne on kieltämättä aika eeppisiä.





Miten teidän juhannus meni? Mulla on huomenna töitä joten voisin lähteä valmistautumaan nukkumaan, öitä. :)

Thursday, June 18, 2015

Onnellisuus



Radical Face - Welcome Home, Son

Mulle kuuluu tosi hyvää. Nyt ehkä uskallan sanoa tän ääneen, mun fiilis on ollut pidempiaikaisesti parempi kuin aikoihin. Alkuun vähän kuumottelin että onko tääkin vain ohimenevä vaihe mutta ei, musta tuntuu että tää on tullut ihan pysyäkseen. Tottakai mun elämään edelleen mahtuu alamäkiä ja ahdistuksen hetkiä, mutta ne on ohimeneviä.

Tiedättekö sen ilmiön, kun jengi katselee kivoja kuvia Pariisista mutta ahdistuu paikanpäällä kun kaupunki ei olekaan yhtä hieno kuin kuvitelmissa? Musta tuntuu että mä katselin hyvin pitkään maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja kuvittelin monet elämän asiat paljon ihmeellisemmiksi, vähän niinkuin turistit Pariisin. Sitten jossain vaiheessa mun kasvaessa ja asioita kokiessa mulle valkeni ettei asiat olleetkaan niin jänniä, maailma niin hyvä paikka ja ihmiset niin hyväntahtoisia kuin olin kuvitellut. Nuorempana mä en edes tajunnut tätä ja ihmettelin syvästi miten minä jonka elämässä kaikki oli päällisin puolin erittäin hyvin, saatoin olla niin masentunut.



Vaikka siitä on jo aikaa kun mä tajusin tämän, niin kesti mulla silti kauan hyväksyä asia. Joo, elämä on semi paskaa ja tylsää arkea mutta miksi tehdä siitä pahempaa murehtimalla asiaa? Sitäpaitsi ei elämä ole edes niin paskaa, se on oikeastaan aika kivaa kun oppii nauttimaan pienistäkin asioista ja hyväksymään sen ettei kaikesta kuulu tulla eeppistä tunnevyöryä. Tää on tavallaan tosi hassua että mun piti käydä tollanen vaihe läpi jotta opin elämän olevan oikeasti aika ihanaa.

Onnellisuutta lisää myös se, että mä olen vihdoin päässyt mun hiustavoitteeseen. Tottakai kasvatan edelleen, mutta nykyinen pituus on musta jo kiva. Nämä kuvat lojuivat kansion pohjalla semi pitkään joten fleda on nykyään astetta vaaleampi, mutta samansävyinen. Väritavoite muuttui hieman matkalla, mutta välivaiheissa ihastuin niin kovasti lämpimään sävyyn että se sitten jäi.

Tämä postaus nyt menee ihan hehkuttamiseksi, mutta täytyy sanoa että mä olen erittäin iloinen myös siitä, että oon pitkästä aikaa nähnyt mun vanhoja yläastefrendejä. Joskus yläasteella vihasin Nurmijärveä ihan järkyttävän paljon, joka heijastui myös mun kavereihin. Kun sitten vaihdoin lukioon Helsinkiin, jätin yhteydenpidon melkein kokonaan ja olin vähän sellasella siltojenpolttamismeiningillä liikkeellä. Nyt kuitenkin parin vuoden jälkeen on ollut ihana huomata miten ihmiset ei vihaakaan mua (:D) ja miten hauskaa meillä on edelleen. Nurmijärvikään ei enää ole niin kauhea, ehkä siksi kun mä tiedän että pääsen täältä aina välillä pois.

Nyt juhannustakin oon lähdössä viettämään kyseisen porukan kanssa, kerrankin mulla on jotain ohjelmaa, viimeisimmät juhannukset kun on menneet kotona perheen kanssa. Ei siinä, kivaa sekin on mutta kivaa on viettää myös kavereiden kanssa. Mites teidän juhannussuunnitelmat? :)

Kuvien harmaa maksimekko on uudehko ostos, en malta odottaa että pääsen käyttämään sitä ruskettuneen ihon ja kultaisten korujen kanssa. Lemppareiksi lukeutuvat myös nuo nudet kengät jotka ostin viime syksynä mutta jäivät silloin ilmojen kylmetessä vähemmälle käytölle. Ärsyttää kun olisi vaikka mitä kivoja kesävaatteita mutta ilmat on niin kylmiä että ne saa odottaa vielä kaapissa. Toivottavasti loppukesästä sitten. :)

Friday, June 5, 2015

Abaddon Cosplay / Ropecon 2015

Hei, toivottavasti te olette pysyneet terveempinä kuin minä. Tiistai-iltana ennen nukkumaanmenoa mulle nousi ihan järkyttävä kuume. En muista millon olisin viimeksi ollut noin kovassa kuumeessa, varmaan ihan joskus lapsena. Lisäksi mulle iski aivan hirvittävä päänsärky, kieltämättä hieman kuumotti kun ei ole pää ollut koskaan niin kipeä. Yö menikin siinä että heräilin vuorotellen joko siihen että mulla oli järkyttävän kuuma tai kylmä. Olo kuitenkin alkoi parantua todella nopeasti ja nyt kärsin enää väsymyksestä ja lievästä päänsärystä, tosin olen saanut kaveriksi mun inhokkitaudin, yskän. Okei joo siis onhan maailmassa pahempiakin tauteja, mutta yskää kohtaan mulla on joku erityinen viha. :D

Kipeenä ollessa mua ärsyttää ihan hitosti kun asioita jää tekemättä ja sitten kun paranee, on hirveä kasa kaikkea tehtävää. Tänään kuitenkin aloin kyllästyä tähän totaaliseen aikaansaamattomuuteen ja kaivoin toukokuiset Ropeconin kuvat muokkaukseen. Kyseessä oli mun eka coni ja cossaus, ei hitto että kuumotti perjantaina ennen lähtöä kun kiskoin mun cossia päälle. Perjantaina siis cossasin Simon Monroeta In The Flesh -nimisestä sarjasta, mutta kuvaan sen uudestaan tässä lähiaikoina koska tuolloin mun hiukset eivät oikein suostuneet yhteistyöhön. Lauantaina olin itseään helvetin kuningattareksi tituleeraava demoni nimeltä Abaddon sarjasta Supernatural.


Taisin just valittaa kaverille siitä, että kaikki parhaat hahmot on aina miehiä, mutta mä haluaisin cossata myös naisia. Ei mennyt kauaa kun saapui Supernaturalin kahdeksas kausi ja Abaddon. Mä taisin tykästyä hahmoon jo ihan alkumetreillä, vaikka se ei kovin monessa jaksossa esiintynytkään vielä kahdeksannella kaudella. Omasta mielestäni mun cossi onnistui hyvin, vaikka tietenkään meikän pullanaamasta ei millään saa samanlaista kuin itseäni huomattavasti vanhemmalla Alaina Huffmanilla.

Takki, housut, vyö sekä kengät löytyivät omasta takaa, mutta paidan ja peruukin ostin ihan tätä varten. Paidan tilasin Spreadshirtiltä ja sain sen parissa viikossa. Peruukki on peräisin eBaysta, hihkuinko edes riemusta kun löysin täydellisen värisen ja valmiiksi kiharretun yksilön. :3

Ajanpuutteen vuoksi etsin peruukkeja vain Euroopasta, en viitsinyt ottaa riskiä vaikka periaatteessa peruukin olisi pitänyt ehtiä Kiinastakin asti. Kyseisen peruukki matkasi mulle briteistä parissa viikossa. Hinta oli postikuluineen n. 15 € mikä on Suomen hintoihin verrattuna ihan naurettavan halpa, ainakin sen perusteella mitä mä olen joskus peruukkeja katsonut.

Kaulan arven tein ihan maalaamalla, en jaksanut alkaa leikkiä nestemäisen lateksin kanssa. Hyvin toimii silti mun mielestä, livenäkin näytti hyvältä vaikka tosiaan oli vain maalattu. Mitä nyt tarkkasilmäisesti katselin niin huomasin että Abaddonilla on pidempivartiset kengät kuin mulla, mutta eipä toi nyt niin tarkkaa ole, mäkin tosiaan huomasin vasta äskettäin.

Ja joo, mä tiedän että näiden vaatteiden kanssa Abaddonilla on sarjassa aina hiukset kiinni, mutta koska Abaddonin fleda on vaan niin upea, halusin mä välttämättä yhdistää nämä kaksi versiota.




Ropeconissa oli kivaa vaikken hirveästi ohjelmasta ottanutkaan iloa irti, menin sinne lähinnä cossaamaan ja hengaamaan. Perjantaina näin joukon Supernatural-cossaajia sekä yksinäisen Castielin, harmi että olin silloin just mun toisessa cossissa, olisin muuten mennyt kyselemään jos jengi olisi halunnut ottaa jotain yhteiskuvia. :D

Cossaamisesta jäi tosi hieno fiilis ja koska mun hahmo ei ollut mitenkään tunnettu, lämmitti mieltä ne parit kehut sitä suuremmalla syyllä. Mä olen aina rakastanut naamiaisia ja Halloweeniä, mutta harmitellut sitä että niitä on ihan liian harvoin. Mä olen tiennyt semi nuoresta asti mitä cosplay on, mutta mieltänyt sen aina japanipainotteiseksi. Jossain vaiheessa mulle onneksi kuitenkin valkeni että cossata voi oikeasti ihan mitä vaan, tästäkin tosin meni jonkin aikaa ennen kuin hommaan ryhdyin. Joskus viime talvena meillä tuli kaverin kanssa asia puheeksi ja se oli menoa sitten. Mä en myöskään tiedä olisinko mä nuorempana uskaltanut, koska nytkin jännitti niin kovasti.

Ropeconin jälkeen klikkasin itselleni lipun Traconiin, tässä sitä onkin miettimistä mitä aion päälleni laittaa. Ompelua taitaa olla luvassa ihan kunnolla, tällä kertaa pääsin helpolla ja käytin ompelukonetta ainoastaan paidan kaventamiseen. Ekoiksi cosseiksi en myöskään halunnut valita mitään vaikeaa, mutta ensi kerralla uskallan kokeilla jotain haasteellisempaakin.


Mitäs piditte mun asusta, sekä kiinnostaako kuulla cosplayjuttuja jatkossakin? Heräsikö jotain kysymyksiä aiheesta?

Mä lähden nyt hakemaan safkaa ja katsomaan Arrow:ta, heihei ja hyvää yötä. :)

Mini Rage Face Vendetta Smiley