Thursday, July 9, 2015

09/07/2015


Hei! Me järjestettiin viime viikolla Nurmijärvellä yhdelle kaverille yllätyssynttärit, mä tosin missasin itse yllätysosion töiden takia mutta kuitenkin. Ihmisten töiden ja muiden menojen takia pidettiin ihan kiltit mehusynttärit keskellä viikkoa, hauskaa oli silti. Jostain oli ilmestynyt sellainen muumisynttärikirja, josta leikeltiin kaikille muille hatut, paitsi päivänsankarille kruunu. Mä halusin Haisulin koska se nyt vaan on paras. Muistan miten piirsin skidinä piirustuksen jonka halusin antaa Haisulille Muumimaailmassa, mutta tosipaikan tullessa en uskaltanutkaan ja mun vanhempien piti viedä se. Olin vaan joskus pienenä ihan superujo joissain tilanteissa.

Kukkakuva tuli napattua ihan ex tempore, tuo lupiini vain ilmestyi jostain käteeni ja heitin kameran kaverille. Pixlrissä oli viime viikolla joku kampanja josta löytyi tuollainen maaginen filtteri. Tykästyin siihen ja innostuin muokkaamaan kuvaan mystisen fiiliksen, niinkuin pitelisin jotain taikakasvia. :D

Mun hieno hattu :3

Tiedättekö mitä mä en ymmärrä? Remakeja. Etenkin silloin kun alkuperäinen on vielä oikein hyvä elokuva. Törmäsin nimittäin juuri (tosin pari kuukautta vanhaan) uutiseen siitä kuinka suunnitteilla on uusi versio Rocky Horror Picture Show:sta. Mä en ole vielä törmännyt yhteenkään hyvään remakeen, ja joskus kauhuleffa-aikoina niitä tuli nähtyä jo ihan vahingossakin. RHPS on kuitenkin kulttiklassikko ja vielä musikaali, jonka biisit on nimenomaan se juttu ainakin mulle. Itse elokuva on tullut nähtyä vain pari kertaa, mutta soundtrack on ollut kuuntelussa lukemattomia kertoja. Toivon kovasti että tämäkin olisi vain joku typerä huhu ja mitään remakea ei ikinä tulisi.

EDIT: Ajattelin asiaa tarkemmin ja tajusin että on oikeasti olemassa hyviäkin remakeja, niistä vain ei aina muista että ne eivät ole alkuperäisiä. :D Mutta kuten aiemmin sanoin, en käsitä miksi pitää tehdä uusi versio jos alkuperäinen ei ole mikään erityisen huono tai vanha, etenkin jos ei tuoda siihen mitään uutta. Se on ihan eri asia että vaikka Batmanista tehdään uusi ja erilainen leffasarja, kuin että Painajainen Elm Streetillä kopioidaan lähes suoraan ja siirretään tapahtumaan vain nykyaikaan. Ja joo, ei se ole multa mitään pois jos huonoja remakeja tehdään, mutta en vaan ymmärrä miksi.

Mun piti olla ensi viikonloppu ihan vain kotona koska oon ollut viime viikonloput jossain ja tulevatkin on ohjelmaa täynnä, mutta kappas vain tuli sitten menoa tällekin. Ei se mitään, kiva vaan kun on tekemistä. :)



2 comments :

Mini Rage Face Vendetta Smiley