Monday, August 31, 2015

Bonjour!

Huhhuh. Aikaa on päässyt vierähtämään, mutta tässä sitä taas ollaan. Mä tosiaan saavuin tänne Ranskaan viime keskiviikkona. Lähtöpäivänä oli tosi outo ja epätodellinen olo, että tässäkö tää nyt on. Viimeinen kuukausi meni ihan sumussa kun vain odotin lähtöä ja koitin hoitaa kaikki tarpeelliset jutut ajallaan, etenkin vikat pari viikkoa vietin lähinnä vaan kotona. Mulla oli sellainen tunne, että mä toimin tosi hitaalla mutta muu aika kuluu tosi nopeasti, jonka takia en saanut hirveästi ylimääräistä aikaan ennen lähtöä.

Kaikki on sujunut täällä tosi hyvin ja mun host-perhe on ihan supermukava! Ainoa mikä mua häiritsee on se miten järkyttävän ujo ja awkward oon vielä, enkä oikein tiedä miten päin olisin. Itseni tuntien tämä on kuitenkin vain ohimenevä vaihe, ja ennenkuin huomaankaan oon taas oma, puhelias itseni. Myös englannin puhuminen tuottaa hieman takeltelua koska en siihen ole vielä tottunut. Kyllähän mä osaan kirjoittaa ja ymmärrän lukea hyvin, mutta koska puhumista ei juurikaan arkielämässä tule, on se tottakai vaikeampaa. Lisäksi tuntuu että Suomen englanninopetus on liikaa kielioppia korostavaa, tottakai sekin on tärkeää mutta ainakin mä koen että se asettaa hirveät paineet puhumiselle.

Mun host-perhe on siis ranskalainen, mutta kaikki nuorinta lasta lukuunottamatta puhuvat englantia hyvin. Perheeseen kuuluvat mun omien vanhempien ikäiset äiti ja isä, 16-vuotias tyttö, sekä 14- ja 9-vuotiaat pojat (tajusin tätä kirjoittaessa, että nää lasten ikäerothan menee just niinku meilläkin, hassu sattuma). Mun tehtäviin kuuluu nuorimman pojan vahtiminen, joka näiden päivien perusteella on tosi helppoa hommaa. Lisäksi autan välillä ruuanlaitossa ja pyykeissä, mutta niissä nyt ei ole paljoa hommaa. Siivota mun ei tarvitse muuta kuin tietenkin omat jälkeni.

Asiaa olisi vaikka millä mitalla, mutta jätetään sitä seuraavaankin postaukseen. Koitan kirjoitella huomiseksi tarkemmin mm. tästä alueesta, muistakaa että kysymyksiä saa aina heittää! Tiedän että Suomen puolella monet jutut mitä mun piti tehdä blogiin vähän jäi, mutta ehkä saan anteeksi jos nöyrästi pyydän. Täällä mulla on kuitenkin semi paljon vapaa-aikaa, joten yritän jo itsenikin takia päivitellä aktiivisesti!


p.s. Huomatkaa vaalentunut hiusväri! Laitoin kotona pari viikkoa ennen lähtöä reilusti vaaleita raitoja päähän marketin raidoistushupun kanssa, tykkään kovasti lopputuloksesta ja juurikasvukaan ei näytä pahalta. :) Tarkoitus olisikin tulevaisuudessa värjätä liukuvärjäyksellä, niin ettei juuresta tarvitsisi vaalentaa, päänahka kun ei siitä oikein tykkää.

2 comments :

  1. onnea Ranskaan :---) odotan kovasti kuvapostauksia sieltä ja olen hyvin, hyvin kateellinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! No mut hei jos ei lapsia vihaa niin tää on kyllä loistava mahdollisuus päästä ulkomaille asumaan, et jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa harkita! :)

      Delete

Mini Rage Face Vendetta Smiley