Tuesday, February 2, 2016

Goussainville


Luin joskus viime vuoden puolella suomalaisen iltapäivälehden sivuilta jutun Pariisin ulkopuolella sijaitsevasta hylätystä kaupungista nimeltä Goussainville. Nimi oli tottakai pakko painaa mieleen, olinhan mä haaveillut jo pitkään erilaisiin hylättyihin paikkoihin tutustumisesta, mun seikkailusuunnitelmat vain olivat katuneet siihen ettei kukaan ollut ennen innostunut lähtemään mukaan.

Niimpä eräänä sunnuntaina töiden jälkeen napattiin suomalaisen au pair-kaverin kanssa RER D kohti pohjoista. Alkuun vähän ihmettelin että miksi hylätyssä kaupungissa on toimiva juna-asema, kunnes pienellä lukemisella selvisi että tuo hylätty kylä onkin vain pieni osa yli kolmenkymmennentuhannen asukkaan kunnasta. Junassa kieltämättä hieman kuumoteltiin koska Pariisin lähiöistä vain lännellä on hyvä maine, mutta rujosta ulkokuorestaan huolimatta saatiin kuitenkin olla ihan rauhassa. Näiden kuvien hylätyn kylän lisäksi Goussainville näytti kieltämättä muutenkin aika ankealta, hyh en ikinä haluaisi asua tuollaisessa paikassa.


Koko paikka ei siis todellakaan ollut niin hylätty kuin nettiartikkelit antoivat ymmärtää. Itse hylätty "kylä" löytyi parin kilometrin kävelytmatkan päästä asemasta, ja koostui lähinnä yhdestä tiestä. Hylättyjen talojen seasta löytyi myös hyväkuntoisempia ja asuttuja, sekä kasa maisemia pilaavia autoja. Keskellä tätä kaikkea oli jopa hevosklubi. Ihmisiäkin tuli vastaan. Tästä huolimatta tunnelma oli kuitenki aavemainen ja paikka oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Näin jälkeenpäin huomasin että paikasta olisi löytynyt myös hylätty kartano, ehkäpä siis matkaan Goussainvilleen joskus toistekin. Näissä maisemissa olisi myös ihan mahtavaa järjestää joku apokalypsi-photoshoot, saa nähdä saanko ketään innostumaan.

Syy Goussainvillen autioitumiseen löytyy 70-luvulla sattuneesta lentokoneonnettomuudesta, joka tappoi syöksyessään kuusi kyydissä ollutta ja kahdeksan maan pinnalla ollutta ihmistä, sekä pian tämän jälkeen avatun Charles de Gaulle-lentokentän aiheuttamasta melusta. Kuitenkaan itse paikanpäällä en kiinnittänyt mitään huomiota lentokoneisiin, mikä voi toisaalta johtua tottumuksesta. Kuten kuvista näkyy, me saavuttiin paikalle aika myöhään iltapäivästä. Takaisin lähtiessä ilta alkoikin jo hämärtyä, mikä tosin toi lisää tunnelmaa jo valmiiksi harmaaseen säähän. Kuvat tuli editoitua aika tummiksi, mutta vaikka itse sanonkin niin olen aika tyytyväinen tähän tunnelmaan. Tämä kokemus sai mut innostumaan entistä enemmän hylättyjen paikkojen tutkimisesta, mulla onkin jo pari seuraavaa mahdollista kohdetta mielessä. Unelmahan olisi päästä tutkimaan hylättyjä metroasemia, mutta niihin pääsy taitaa olla lähes mahdotonta ja lisäksi laitonta. Lisää kuitenkin aiheesta tulevaisuudessa, mulla alkaa nyt siivousurakka ennen töiden aloittamista, heihei!


10 comments :

  1. Ompa ihania kuvia! Tai siis niistä välittyvä tunnelma on tosi vaikuttava, kun mä rakastan vähän "rouheempaa" tekstuuria, vanhoja rakennuksia mielenkiintoisine arkkitehtuurisine viboineen, mutta tommosta autiotunnelmaista kaupunkimaisemaa ei oo aiemmin tullut koettua. Kiva kun jaoit vähän Goussainvillen tarinaa, siitä ei välttämättä olisi muuten tullut koskaan kuultua. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tosi kiva kuulla, muakin kiinnostaa aina kovasti tarinat hylättyjen paikkojen takana. :)

      Delete
  2. Ihan mieletön tunnelma noissa kuvissa. Nyt munkin tekee hirveästi mieli päästä tutkimaan kaikkia (enemmän tai vähemmän) hylättyjä mestoja ja tutustumaan tarinoihin niiden takana. Vaikka kieltämättä voisi vähän kuumottaa liikkua tuollaisessa naapurustossa yön pimeimpinä tunteina :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Hylätyt paikat on kyllä niin jees ja niiden tutkiminen on aina sopivan kuumottavaa ja jännittävää. Onneksi meidän lähtiessä alkoi vasta vähän hämärtää, ois kyllä ehkä liian jännittävää tutkia tota paikkaa yöllä. :D

      Delete
  3. Kiinnostavan oloinen paikka ja kivoja kuvia! Mua kans kiehtoo autiot ja hylätyt paikat, tosin samalla ne myös kammottaa...:-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se kyllä on, kiitos! Auotiot paikat on kyllä tosi kiehtovia, musta ne on just sopivan kammottavia. :D

      Delete
  4. Tää näyttää tosi hienolta paikalta! Etsin just aikasemmin tänään vierailemisen arvoisia paikkoja Pariisin lähistöltä ja tää menee kyllä listalle :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se kyllä oli vaikka oltiinkin hieman pettyneitä kaiken sen iltapäivälehtien hehkutuksen jälkeen. Uuu hei mäkin olen etsiskellyt lisää paikkoja, ja listalta löytyykin jo pari. :D

      Delete
  5. Anonymous15/2/16 14:24

    Aivan mahtava paikka kunpä pääsis kattoo livenä! Hitsi kun onkin ikävä sua, pitäis nähdä heti kun palaat Suomeen! Täällä on ehtiny tapahtua kaikenlaista :_D Toivottavasti kaikki on jees ja kuuntelet ponjovii ja foreinerii!
    T.R.J.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyl viel joku päivä! Joo niin pitää, mähän oon nyt käymässä mut lähden takas niin pian kuin pääsen. Hahah oota vaan tuun utelee, kaikki on nyt sinänsä ihan jees ja kyl tottakai aina kuuntelen ponjovii ja foreinerii! :D

      Delete

Mini Rage Face Vendetta Smiley