Tuesday, March 29, 2016

Ensimmäinen viikko


Sadetta, hyytävää tuulta ja aurinkoa. Niistä on Pariisin viimepäivät tehty. Ei oikein tiedä mitä pukisi päälle, kun vuorotellen on kylmä tai kuuma ja saattaa vielä kastuakin. Onneksi ulkoilmassa harvoin joutuu oleilemaan paljoa viittä minuuttia kauempaa metron kuljettaessa lähes kaikkialle, mikä on oikeasti aika luksusta. Mun fiilikset on vielä hieman sekavat, mä olen vieläkin hämmentynyt siitä että mä olen takaisin Pariisissa ja kaikki on nyt niin uskomattoman hyvin. Toki takana on vasta ensimmäinen viikko, joten kaikki voi vielä kääntyä perheen kanssa ihan päälaelleen.

Hain vihdoin mun loputkin tavarat V:ltä, jolla ne oli säilössä suomivisiitin ajan. Meinasin viikon aikana tukehtua mun talvitakkiin auringon porottaessa ja lämpötilan huidellessa viidessätoista, joten oli ihanaa saada kevyemmät vaatteet käyttöön. Mä muuten tajusin että mulla ei ole ollut asukuvia aikoihin, vaikka kivoja viritelmiä onkin ollut päällä. Mun vaatekaapissa on huomattavissa selkeä Pariisi-efekti, mulla on lähes pelkästään mustia ja harmata vaatteita lukuunottamatta paria valkoista paitaa tai mun talven suosikkiyhdistelmää, tummanvihreää ja -sinistä. Täällä ei katukuvassa pahemmin värejä näy, samoin pukeutuminen on yksinkertaisempaa kuin Suomessa.


Mulle tuli hieman yllätyksenä miten vähän meikkiä paikalliset käyttävät. Jotenkin olin aina yhdistänyt punaisen huulipunan ranska-mielikuvaan mutta ei. V:kin vuomautti mulle kerran miten luomivärin käyttö on "liikaa" vaikka olis menossa bilettämään. Se ei siis tarkottanut sitä mitenkään just mua kohtaan tai pahalla, älkää käsittäkö väärin. Olin oikeasti tosi yllättynyt, etenkin kun suomessa monet saattavat vetää kunnon pakkelit arkenakin. Ei se mitään, mä en juurikaan silmämeikistä edes välitä, mutta rakastan yli kaiken huulipunia ja tällä hetkellä ehdottomasti eniten käytössä on legendaarinen MAC:n Diva, joka luo kivan kontrastin vaaleiden hiusten ja vähäisen muun meikin kanssa.

Haha arvatkaa muuten mitä tänään kävi, kun oltiin kävelemässä tyttöjen kanssa kotiin. Lämpöasteita oli +14°C ja ilmassa pientä tihkusadetta ja toinen tytöistä käveli toppatakki auki, kun joku ranskatar juoksi meidät kiinni ja hysteerisenä vauhkosi siitä kuinka mun pitää laittaa takki kiinni tai lapsi tulee kipeäksi. Olin niin hämmentynyt tilanteesta että en osannut vastata oikein mitään, oli myös aika pöyristyttävää että joku tuntematon tulee niin agressiivisesti kyseenalaistamaan mun harkintakykyä. Juttelin tästä illalla hostäidin kanssa ja sekin oli yllättynyt, koska ei kuulemma itse sulje lapsen takkia edes aamuisin.


Viikonloppuna mulla oli pienet tuparit, joista postasinkin kuvan Instagramiin. Aamulla epätoivon iskiessä lattian ja sängyn uidessa sipseissä katsoin pöydälle ja ajattelin että jes, saanpahan ainakin saan viedä kaikki pullot ja tölkit kauppaan ja rikastua hieman. Hetken nautittuani tästä ajatuksesta totuus kuitenkin iski päin kasvoja muistaessani ettei täällä ole panttisysteemiä. Kaikki heitetään vain roskiin. Ei sillä, oli tosi hauska ilta ja mielelläni järkkään etkoja jatkossakin nyt kun vielä olen innoissani että mulla on oma kämppä. :3

Wednesday, March 23, 2016

Hello Paris

Hei! Viime perjantaina jätin rakkaan kotimaani lumiset maisemat taakse ja suuntasin takaisin kohti Pariisia. Olin löytänyt au pair-urani kolmannen host-perheen, joka edellisiin verrattuna vaikutti huomattavasti lupaavammalta. Sopimukseen kuului normaalin au pair-palkan lisäksi oma yksiö yhdeltä Pariisin rikkaimmalta ja kauneimmalta alueelta. Vaikka oman asunnon, niin sanotun maid's roomin tarjoaminen au pairille onkin Pariisissa normaalia, satelee silti näille perheillä huomattavasti enemmän hakemuksia. Olin siis todella innoissani ja yllättynyt kun sain kuulla tulleeni valituksi kaikkien niiden vajaan viidenkymmenen hakemuken joukosta, jotka nykyinen host-perheeni oli aupairworldin mukaan saanut.

Mä olin silloin tuttuun tapaan pelaamassa Teraa Skype päällä poikaystävän kanssa, kun kyseinen sähköposti saapui. Oli myöhäinen maanantai-ilta, ja mun koko muu perhe oli jo nukkumassa. Oli ihan hirveää yrittää pysyä hiljaa ja kuiskia tästä ilouutisesta, kun mieli olisi tehnyt hyppiä ympäri taloa ja kiljua riemusta.

Neljä päivää tuon jälkeen mä istuin Helsinki-Vantaan kentällä ja kirosin lentoni myöhästymistä. Aika kun mateli jo valmiiksi tarpeeksi hitaasti. Kolmen tunnin lentoaika tuntui wifistä huolimatta ikuisuudelta kun tiesin mikä kaikki mua odottaisi Pariisin päässä. Nostan hattua niille jotka kykenevät kaukosuhteisiin, mulle tämä reilun kuukauden tauko oli ihan tarpeeksi, toivottavasti ei enää ikinä. :D

Lauantaina tapasin ekaa kertaa mun uuden perheen ja roudattiin V:n kanssa suurin osa mun tavaroista tänne mun yksiöön. Täällä kuitenkin ilmeni putkiongelma, josta perheen edellinen au pair ei ollut sanonut mitään. Aivan sen itsensä hajuista vettä valui lattialle keittiön tai vessan hanaa käyttäessä niin että koko asunnossa leijaili mukavan aromikas tuoksu. Niinpä mä lähdin vielä yhdeksi yöksi V:n luokse ja hajun hälvennyttyä muutin tänne sunnuntaina. Putkimies saapui maanantaina, ja totesi että putkistossa oli tukos, jota ei pystynyt juuri sillä hetkellä avaamaan. Kaiken päälle mun vessanpöntön vetojärjetelmä meni rikki, jonka takia jouduin asioimaan käytävän jääkylmässä ja likaisessa vessassa. Perhe oli hyvin pahoillaan tapahtuneesta, ja lykkäsi mulle kasan lounasseteleitä korvaukseksi siitä etten pystynyt oikein laittamaan ruokaa.

Tänään kuitenkin saapui toinen putkimies korjaamaan kaiken, joten voin vihdoin aloittaa normaalin elämisen. Mä en kuitenkaan viitsi tehdä hirveästi mitään sisustuksellisia hankintoja, sillä muutan jonkin ajan päästä samassa kerroksessa sijaitsevaan toiseen asuntoon. Se on pienempi kuin tämä nykyinen, mutta siinä on parveke ja näkymä Eiffelille. Muuten perheen ja lasten kanssa on sujunut tosi hyvin, mulla on tällä kertaa siis neljävuotiaat kaksostytöt. Vanhemmat on mulle ihan älyttömän mukavia, mietin oikeasti että mikä ihme etenkin edellistä perhettä on vaivannut. Vaikka mä asun erilläni mulle ollaan silti tosi avoimia ja kutsutaan mukaan kaikkiin perhetapahtumiin, lisäksi mä olen käynyt jo mm. teellä host-äidin veljen vaimon kanssa, joka asuu mua pari kerrosta alempana. Koen olono siis todella tervetulleeksi, tälläistä oloa en ole kokenut koko ranskassaoloaikanani mikä on sinänsä hassua, koska jos ottaa au pairin luulisi että au pair olisi nimenomaan tervetullut.

Tulipas nyt paljon asiaa, yritän nyt saada pidettyä jonkinlaisen rytmin tässäkin hommassa, etenkin kun nyt energiaa ja positiivista mieltä riittää. Allaoleva kuva on näkymä mun rakennuksen ikkunasta, taustalla Saint-Sulpicen kirkko. Mun ikkunastakin on tosin aika vastaavat näkymät, perinteinen pariisilainen sisäpiha.






P.S. Vihaan yli kaiken käyttää sanaa "poikaystävä" ja tuntuis tyhmältä alkaa yhtäkkiä puhua V:stä sen koko etunimellä. Tiedän myös, että alkukirjaimella kutsuminen on joidenkin mielestä ärsyttävää mutta koittakaa kestää. :)

Friday, March 4, 2016

Au pairin pahin painajainen osa 3

Au pairin pahin painajainen osa 1
Au pairin pahin painajainen osa 2

Eikö tämän kaiken pitänyt jo olla ohi?

Niin mäkin luulin, kunnes lähtö tuli toisestakin perheestä.

Mua oikeasti melkein jo naurattaa miten huono tuuri mulla on ollut. Alkuun kaikki sujui ihan okei uudessa perheessä, mitä nyt perheen perfektionisti-isälle ei meinannut mikään kelvata vaikka yritin parhaani. En kuitenkaan nähnyt perheen isää joka päivä, joten ignoorasin nuo typerät valitukset. Vaikka perheen 6-vuotias tyttö olikin todella haastava tapaus, alkoi meilläkin sujua lopulta tosi hyvin.

Kunnes eräs keskiviikko mä tulin kipeäksi.

Ranskalaisilla on joku mystinen ihmegeeni, koska niille on ihan normaalia mennä kouluun ja töihin neljänkymmenen asteen kuumeessakin, kun me suomalaiset makaamme kuolemaa tehden sängyn pohjalla ja harkitsemme sairaalaan lähtöä. En siis yhtään ihmettele, että alkuun suhtautuminen mun kipeänä olemiseen oli hieman nihkeä. Kuitenkin aiheesta keskusteltaessa ei mua uskottu kun koitin selittää, että Suomessa ihan oikeasti ei kukaan mene töihin kovassa kuumeessa, ilman että se johtuisi laiskuudesta, vaan siitä että silloin ei vain kykene. Mun poikaystäväkin oli ihan järkyttynyt, että mikä mua vaivaa kun kerroin että kyseisenä päivänä olin noussut sängystä kahdesti käymään vessassa. Ranskalaiset kun eivät kuulemma ikinä tule niin kipeiksi.



Sen lisäksi, että mulla olisi ollut vain perinteinen kuumeflunssa joka yleensä parin päivän jälkeen helpottaa, oli mulla todennäköisesti influenssa. Mä viruin viikon hirveän kipeänä, kävin jopa sairaalassa kun kotikäynnin tehnyt lääkäri epäili aivokalvontulehdusta (josta tuli perheelle ilmeisesti järkyttävän suuri lasku, sori mutta naurattaa). Mulle tehtiin selkäydinpunktio, jonka takia kun kuume alkoi hellittää iski mulle aivan hirveä päänsärky joka piti mut visusti sängyssä. Oli hyvin tuskallista yrittää pakata perjantaina, kun heti edes istumaan noustessa alkoi päähän koskea niin kovasti että harkitsin sieluni myymistä saatanalle vastineeksi kivun loppumisesta.

Suomalaisen sisun voimalla kuitenkin sain kamppeeni kasaan, toisinsanoen mätin lähes kaiken jätesäkkeihin. Tämän jälkeen mun piti odotella eteisen lähellä olevalla sohvalla reilu tunti, kun siivooja desinfioi mun huonetta. Perheen isän mukaan mun saastainen (= joskus satunnaisesti pari tyhjää kokistölkkiä, pizzaboksi ja likaisia vaatteita lattialla voi kamalaa) huone piti desinfioida, ei siivota, tämän "kamalan taudin" takia jonka olin heidän perheeseensä tuonut. Huomatkaa logiikka, ensin ollaan laittamassa työskentelemään lapsen kanssa mutta sitten mulla onkin joku supertauti jonka jäljiltä mun huone täytyy desinfioida. :Ddd

Mä olin tottakai päättänyt jo itsekin lähteä, mutta varmaan ihan ymmärrettävistä syistä panttasin tietoa siihen kunnes olisin terve. Kuitenkin perheeltä itseltään tuli käsky pakata tavarat jo parin sairaspäivän jälkeen. Toisaalta tämä oli mulle paljon parempi vaihtoehto, koska tällöin mulle maksettiin taksi ja suhtauminen ei mua kohtaan ainakaan muuttunut huonommaksi.

Tasan kolme viikkoa sitten perjantai-iltana lähdin mun toisesta host-perheestä. Taksimatka oli maailman hirvein, päänsärky oli aivan järkyttävä ja fiilikset hyvin sekaiset. Pidin kuitenkin itseni kasassa kunnes pääsin poikaystävän pihaan luokse ja taksi kaartoi pois. Sen jälkeen mä vaan oikeasti itkin ja tärisin. Mä olin reilun viikon ajan tsempannut ja pysynyt vahvana, vaikka mulle oltiin todella ilkeitä, mua ei uskottu ja mun tuntemuksia vähäteltiin. Samaan aikaan mä olin tosi helpottunut mutta surullinen. Seuraavana maanantaina mä lähdin Suomeen ja oon nyt täältä käsin etsinyt uutta perhettä. Mähän en periksi anna hitto.

Mini Rage Face Vendetta Smiley