Thursday, June 30, 2016

Viimeaikoina

Niin paljon asioita on tapahtunut viimeaikoina. Jotta pääsisin takaisin kiinni bloggaamiseen ajattelin kuroa tätä kuilua kiinni listaamalla viimeaikojen kohokohtia ja tärkeimpiä tapahtumia.

1. Mä liityin couchsurfingiin. Päätin alkaa hostaamaan ihmisiä ja ai että mikä hirveä tunku mun yhdeksän neliön asuntoon on, en ole edes uskaltanut avata koko sivua aikoihin koska alkaa ahdistaa se viestimäärä. Tapahtumissa oon tosin käynyt ja tavannut paljon uusia ihmisiä! Oikeasti miksi en keksinyt tätä aiemmin, mua on aina kiinnostanut Suomessakin kaikki vaihtarit yms ulkomaalaiset.

2. Tämän kuun alussa mä päätin erota V:stä. Mä en vaan kokenut siinä suhteessa sellaista suurta rakkauden paloa, sitä tunnetta että "tämä on se oikea". Vaikka jokainen nyt tietääkin että tämänikäisenä tuskin kohtaa vielä elämänsä rakkautta, en mä kuitenkaan osaa olla parisuhteessa jos se ei siltä tunnu sillä hetkellä. Tämän päätöksen jälkeen olo on ollut ihanan huojentunut, tunne kun oli aikalailla molemminpuoleinen.



3. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, mun puhelin varastettiin. Tämä on aiheuttanut mulle hirveästi päänvaivaa kun en mm. pääse verkkopankkiin ollenkaan. Lisäksi oon pitänyt mun tuloista ja menoista niin huonosti kirjaa että automaatilla käynti on aina jännitystä täynnä haha.

4. Satu ja Hanna oli täällä käymässä. Oli mielenkiintoista mahduttaa kolme ihmistä yhdeksään neliöön viideksi yöksi. Oli kuitenkin ihan huippua ja ihanaa päästä heittämään mun ah niin huonoa läppää livenä ihmisille jotka ei vihaa sitä ihan niin paljoa kuin muut. ♥

5. Toteutin yhden mun lapsuuden haaveista kun käytiin Satun ja Hanna kanssa Disneylandissa! Oli ihan huippua, lisäksi jonot olivat tosi lyhyitä ja sää oikein mainio. Hirveästi aikuisten laitteita ei siellä tosin ollut, mutta käytiin sitten useamman kerran samoissa. Alkuun mua jännitti ihan hirveästi ensimmäisessä laitteessa, siitä kun on varmaan pari vuotta kun oon viimeksi käynyt missään huvipuistossa.

6. Juhannusviikonloppuna kävin kaverilla Normandiassa, jonka host-perheellä oli grillaus- ja allasbileet. Tuli ihan junannusfiilis! Mä en käynyt viime kesänä uimassa kertaakaan joten oli tosi jännää päästä pitkästä aikaa veteen. Suunniteltiin jo että meen joku tosi lämmin viikonloppu kyläilemään uudestaan!

7. Nyt just mun kaveri Mihaela on täällä tän viikon, niin superia nähdä pitkästä aikaa! Samaan aikaan tuntuu että aika kuluu niin nopeasti mutta samaan aikaan tuntuu kuin olisi ikuisuus siitä kun ollaan nähty. Oon niin iloinen että mulla on niin paljon ihania ystäviä jotka tulee käymään täällä. ♥



8. Heinäkuun lopulla tulen Suomeen reiluksi kolmeksi viikoksi! Oon niin innoissani, odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Mulla on tullut niin ikävä kesäistä Suomea, Helsinkiä ja kaikkia ihmisiä. Tällä kertaa on myös ihana tulla käymään kun tiedän että mun tilanne täällä on vakaa, mulla on oikeasti mitä ihanin host-perhe ja lapset. Elämä ei voisi olla ihanampaa.

Sellaista siis. Tuntui yhdessä vaiheessa että meinasi iskeä pieni burnout kun jouduin huonojen yöunien kierteeseen ja tulin uudestaan kipeäksi, mutta nyt kaikki alkaa taas tasoittumaan. Pikkuhiljaa yritän saada taas kiinni blogista, en ole oikeasti ehtinyt miettimään tätä lähes ollenkaan. Mulle kun käy usein niin että jos jää useampi homma hoitamatta ahdistun liikaa enkä saa mitään aikaiseksi. Siinä sitten kestää että saan aloitettua jostakin ja homman takaisin hallintaan.

Mitä teidän kesäkuuhun kuuluu? :)

4 comments :

  1. aaa mäkin haluan Disneylandiin! Oon kade :--)) ja couchsurfing on ihana paikka tutustua uusiin ihmisiin, mutta itelläni ollut aika huonoja kokemuksia nyt tähän saakka. Ehkä palaan sivustolle ja annan uuden yrityksen. Ihmiset helposti käyttää hyväkseen ilmaista majoituspaikkaa hyvällä paikalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha. :D Aijaa, mulla on ihan vaan hyviä, tosin oon aika tarkka ketä aion majoittaa. Heti jos tulee sellanen viba että joku tulee vaan käyttämään hostellina niin ei kiitos - saan nimittäin ihan tarpeeksi hakemuksia muutenkin. :D

      Delete
  2. Anonymous30/6/16 16:08

    Kiva kuulla sinusta! Täällä yksi auppari, joka myös palaa kesäloman jälkeen takaisin samaan perheeseen. Kiva päästä lomalle mutta kiva myös tulla takaisin tänne loman jälkeen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee! Kiva kuulla. :) Niin on, ihana käydä Suomessa vaikken mä siellä asumista ikävöikään.

      Delete

Mini Rage Face Vendetta Smiley